Mun mielikuvituksettomuus oksettaa mua.
Tavoittiko se mut?
Istun kipein silmin tuijottamassa jotain:
En mitään
”en mitään”
Mietin sitä pakkomielteisesti
Niin pakkomielteisesti,
etten saa mitään tehtyä
ja se muuttuu todeksi:
Keskinkertaisuuteni
”keskinkertaisuuteni”
Se tavoitti mut.
Sä oot balanssi
Läpikuultava lohtu
Pienen pieni kivi,
joka sydämeni päältä vierähti.
Sä oot kohtuus
Lumoava kosketus
Suuren suuri sielu,
joka rakkauteni puolelleen voitti.
kiedon ympärilleni monen monta ajatusta
jokaisena iltana, kun ei näy varjoakaan susta
voin vannoa, niitä on monia
lämpimiä, kauniita, tuoksuvia.
joskus kietoudun liian aikaisin
ikävöin ja palaan ajassa takaisin
kaksi hyppysellistä kyyneliä
mutta niin turhaa hakea sääliä.
sumenevasta katseestani epätoivoa syytän
kolme kertaa yritän nukahtaa
ja vasta se viimeinen tehoaa.
kylmyydessä miljoona peittoa
peittämässä alastonta
perhosentoukallakin varmaan monta
minulla vain yksi
Automatka, pimeys, katuvalot. Tähtitaivas yrittää loistaa kirkkaasti valosaasteen lomasta, enkä mä tiedä vieläkään, kuinka kysyä sulta; mitä sä pelkäät? Saan sanottua, että tähdet ahdistaa mua, naurat ja saat mut unohtamaan. Mä haluun olla onnellinen, en haluu enää pelätä. Haluun uskoa rakkauteen.
"niin että.. mä rakastan sinua"
Ja mä uskon.
Välillä mä unohdan, miten kävellään. Jalat alkaa tuntua
raskailta, enkä hahmota oikeeta asentoa. Eksyn typerä ilme mun naamassa toljottamaan
ihmistä, jolla on eriparisilmät. Toinen on ruskea, toinen sininen. Tykkään niin
paljon semmosista silmistä.
Välillä mä unohdan, miten puhutaan. Sillon mun ääni
kuulostaa hölmöltä, enkä muista mitä mä olin kertomassa. Katon kaikkia ystäviä
vuorotellen, kenenkään huomaamatta vaihdan aihetta ja ihailen niiden hymyjä. Tykkään
tosi paljon niiden hymyistä.
Välillä mä unohdan, miten luetaan. Kirjaimet vaihtelee keskenään
paikkaa, juoksee karkuun ja katoaa näkyvistä. Unohdan, missä mä oon ja etsin
kirjasta kuvia. Etsin kuvia, joille voisin keksiä uuden merkityksen. Mä niin
tykkään semmosista kuvista.
Välillä mä unohdan kaiken. Unohdan kasvoja, nimiä ja
tapaamisia. Unohdan siivota, palauttaa kirjat ja syödä vaikka olis nälkä. Mut
mä muistan elää, ehkä se on tärkeintä.
Ne juoksevat laumoittain jääden toistensa jalkoihin. Yksi heistä, ei ehkä kaikkein vahvimpana, mutta kaikista kirkkaimpana tähtenä. Paniikinsekaisissa tunnelmissa ne tuhoavat toisiaan, tavoitteenaan saada kaikkein kirkkain tähti juoksemaan pois --- pois isoimman lauman silmistä, kauemmas kuin koskaan.
"Ne ovat vain ajatuksia", hän väitti. "Älä niistä välitä."
