myytti

Kenkien tippuessa jaloista vauhdissa, ojennan sulle ojasta löytämääni viinapulloa.

Tunteet ovat kadonneet sinusta, yrittäminen on ajanhukkaa ja mä katson sua tyhjemmin, kuin koskaan. Mä en enää välitä, mä tönäisen sut pois kaiken menneen valuessa samaan kuoppaan. Peitän sut pettyneillä huokauksillani, ja annan sulle luvan unohtaa lapsuutemme. Toivon meidän molempien putoavan heikkoihin jäihin, omaan huonouteemme. Sä oot niin huono mun ystäväksi, ja mä oon niin huono olemaan mä.

”Juo, et sä kuitenkaan kestä mua selvinpäin”, mä käsken, mutta sä oot liian hyvä ihminen. Sä oot täydellinen, enkä mä voi sietää täydellisyyttä. Mä halusin, että sä olisit hetken mun kanssa epätäydellinen. Sen viimeisen kerran, mitä mä olen odottanut vuodesta 2012.

matkalaukku

 Mulla on iso matkalaukku mielessäni, olouhteisiin nähden iso lista kohteista ja pelko tulevasta. Makaan lattialla tuijottaen kattoa ja mietin, miksi olen täällä vielä ja jaksaisinko oikeastaan edes olla missään muualla.
 Hänen makea tuoksunsa on tarttunut mun tyynyliinaan ja pelkään, että kun lähden, se haihtuu pois ikiajoiksi. Kirjoitan rakkausrunoja, vaikka tiedän, ettei hän tule koskaan ymmärtämään niitä. Hän ei tule koskaan ymmärtämään, miksi hajosin palasiksi kevään epävarmimpana päivänä ja miksi mä olen pelännyt rakkautta lokakuun 2014 jälkeen. Mä pelkään, mitä tapahtuu, kun muutan pääkaupunkiin hänen muuttaessa ajatuksiinsa - asiaan, mikä on ylitse mun ja tulee aina olemaan.
 Aivoni tuntuvat olevan yksi iso moottori, joka murskaa kaiken, mistä ajattelen toiveikkaasti. Yksi moottori, joka estää mua ajattelemasta mistään selkeästi ja saa mut pelkäämään kumpaakin vastakohtaa.
 Sydämeni hakatessa epätahtiin mä joskus toivon sen vain jatkuvan, koska maailma on mulle liian epävakaa. En halua kuolla, mutta mun matkalaukku painaa liian paljon.

kaksi meistä

Kaksi meistä kaikista, löydetty yksin tyhjästä
”On vain aikaa, me selvitään.”
Laula mulle rakkaudesta, painottomuudesta
”Teen mitä vaan sun puolesta.”

Meill’ on oikeus olla kuolematta yksin
Erilaisin käsityksin, tyhjin vastauksin
”Lohdutan sua silityksin.”

Kun puut kukkivat, mä lupaan
Rakastan sut hukkaan
”On vain aikaa.”

unisiepparini

Olen kuullut, ettei onnellisia unia saa ripustamalla unisiepparia sängyn ylle.

Olen ollut epätoivoinen, pakkomielteinen ja ahdistunut. Sinun sanasi ovat toistuvasti lävistäneet minua tikarin lailla, ja olen menettänyt uskoni tulevaisuuteemme jo kourallisen verran. Kuvitelmani tähdenlennot eivät ole vieläkään muuttuneet oikeiksi, vaikka olen toivonut sitä viinilasin rikkoutuessa lattialle. Nähdessäni lintuparvia, olen toivonut meidän olevan siinä ja muuttuvan itsenäisemmiksi, vapaammiksi. Muuttuvan laumaksi. Olen usein vaipunut pahaan uneen ajatellessani sinun olevan saamaton turhake, ja olen edelleen pahoillani siitä.

Mitä jos vuoden vaihtuminen sittenkin vain pysäytti ajan? Sitä en tiedä, mutta olen huomannut, että onnellisia unia saa vain nukkumalla vieressäsi. Olet unisiepparini.

aurinkoinen

Aurinkoinen katsoi horisonttiin ja nauroi. Nauroi ja hyppäsi.

Jäljelle jäi hapeton henkäys ja suuret kuplat koristamassa hopeisena kimmeltävää pintaa. Vain merenelävät huomasivat, mistä on kyse, ja puhkaisivat kuplat lähtiessään pakoon maailmaa.
Tyynen pinnan rauhan rikkoivat kullanhohtoiset hiussuortuvat, jotka pikkuhiljaa ilmestyivät pinnalle yksitellen, kuin eksynyt lintuparvi. Aurinkoista ei enää näkynyt.
Pieni olento järven toisella puolen huomaa hohtavansa keltaista kajoa. Hän nousee majastaan ja katsoo peilikuvaansa järven pinnasta.


”Äiti”, hän vaikeroi huolestuneena. ”En halua olla aikuinen.”

ilmalaivalla

Eikä suudelmat,
eivät kenenkään muun,
kuin epätoivoiset linnut,
lennä ilmalaivalla luokseni,
                   aamun ollessa minua nuorempi.

riippuvuus

Hengitän savua ilmasta ja kuuntelen kolinaa,
joka on peräisin turhista suunnitelmista.
Kävelen kadulla,
jonka nimeä en muista,
koska hän sai minut unohtamaan sen hetkeksi.

 16.1.2015
Hän sai minut unohtamaan,
millaista on olla riippuvainen jostakin,
mitä ei ole.
Kosketuksellaan hän teki minusta voimakkaamman,
kauniimman ja oikean.
Olin vihdoin olemassa.

 Kastelen varpaani vesilätäkössä,
enkä enää ahdistu kaupungin valoista.
Hän on saanut minut riippuvaiseksi itsestään.
Hänestä,
joka on.
Tilaa: Blogitekstit (Atom)