anna kätesi

Kun mä tärisen,
ja mun sydän loppuu kesken
Kun vedän henkeä,
sä viidettä kertaa naurat
Ja mä mietin, mitä vielä,
jos mun jalat ei kanna
Annatko kätesi,
vaikket haluaisikaan
Vieläkö mietit,
keitä me ollaan?

Migreeniä nivelissä,
mä huudan jumalia
Sattuu vetää henkeä,
sä kuudetta kertaa naurat
Ja mä mietin, jos mä kaadun
Otatko kiinni,
vaikkei huvittaisikaan
Vieläkö mietit,
keitä me ollaan?

pilvilläkin adhd

Kuljin hermojani pitkin, tasapainoillen ja ripeästi, tuplasti normaalia nopeammin. Siellä pilvet seurasivat kukkaseppelettäni ja mä ymmärsin niitä. Ymmärsin, että elämässä täytyy olla se pieni valopilkku, jonka perässä kulkea. Vaikka mä löysin itseni asemalta juoksemasta suojaan sateelta, ja tulen huomisaamuna kompastelemaan samassa paikassa aikaa pakoon, mulla on toivoa.

Viimeistään puolen vuoden päästä hyväksyn tappioni, kun elämässä kääntyy uusi sivu - silloin voin hengittää omaa tilaa ja antaa ainakin yhden unelman lepuuttaa siipiään olkapäälläni. Ehkä voin ensimmäistä kertaa elämässäni olla vapaa siitä tunteesta, mitä luulin jo paenneeni tarpeeksi.

Avaimen kääntyessä kotioven lukossa, suljin itseni jälleen. Kun on koko sateisen matkansa tiennyt kaappien kaatuvan päälleen ja tavaroiden etsivän taas omaa paikkaansa vääristä neliömetreistä, on oven avaaminen se vittumaisin hetki. Sitä luulee joskus parantuvansa kertaheitolla, kunnes taas herää asioiden hoitamattomuuteen ja siihen, kuinka hitaasti pää kääntyy.

Jäin taas jumiin itseeni, ennen havahtumista ikkunaan törmäilevään yöperhoseen ja levottomasti välkkyviin pilviin - no, eivät nekään täydellisiä ole, joten ehkä on okei olla mä.

rakkaudella vastalause

Niin ne piiskaavat, valovuosien päästä,
repivät kappaleiksi aloittaen rinnasta
Siitä päätyen vapiseviin raajoihini,
ja sitä miettii sitten, onko kyseessä kohtalo
Vai onko kirous ikuisesti minun, luulisin

Sen tahtoisi taas viiltää ulos sisältään;
pilkan, naurun, haavoittuvuuden
Tai toteuttaa herännyt himo,
polttaa niiden lähde, lävistää luodein

Ne eivät aavista aukkoja omatunnossa,
kohdalla hakkaavan sydämensä
Ovat armoilla dopamiinin,
mun pettävän järkeni,
sen ensimmäisen luodin

Sen päivän sattuessa mua ei ole
Voin olla taas hiljaa ja odottaa,
missä kukaan ei näe tai kuule
Vaikka siellä me ollaan jo,
ennen ensimmäistä luotiani

vaihtopysäkki

Niin kiellettyä, mennyttä ja merkityksetöntä. Katsoa silmiin ilman syytä, muistaa sanoja vuosien takaa. "Sä oot tosi läpinäkyvä", ja pelko - ehkä jopa toive - siitä, että se on totta tänäänkin. Se on yksipuoleista sähköä, syyhyävä puristus sydämestä ja mieltään muuttava elämä. Hermostunut vilkaisu saa jalat pakokauhun pauloihin, ja sen vain tahtoo repiä ulos rinnasta, kuin koteloonsa jumittuneen perhosen.

 Niin kiellettyä, epätoivoista ja turhaa. En olisi uskonut, mutta se alkaa yhdestä katseesta, joka on suora portti menneisyyteen. Vaikka tietää portin avautuvan vain yhdestä suunnasta ja kääntyvän sen jälkeen päälaelleen, sitä janoaa katseita toisensa perään. Se on himo, jolle ei mahda mitään. Kosketus, jota ei koskaan tapahdu.

 Meni jo, rakkaani, meni jo. Älä vaihda junaa.

muistutuksia

En ole koskaan kuullut salaisuuksia simpukoilta, eivätkä ilmassa leijuvat pölyhiukkaset ole saaneet minua luopumaan unelmistani. On vain päiviä, jotka kummittelevat mielessäni toistuvasti, muistuttaen minua olemattomuudestani.

Varo hengittämästä muiden niskaan ennen laskuhumalaa. Juokse karkuun. Älä koskaan katso taaksesi, varsinkaan ensi yönä. Unelmoi utopiasta, koska kasveilla ei ole keskushermostoa. Piirrä ne lapaluiden väliin ja vedä keuhkot täyteen unelmia. Niitä unelmia, joihin vain sä yksin uskot.

En ole koskaan humaltunut pelkästään alkoholista, vaikka olen yrittänyt sitäkin. On vain muistoja, jotka kummittelevat, ja antavat typeriä ohjeita elämääni, josta on vaikeaa saada selvää muutenkaan.

Äläkä katso taaksesi.

ongelma

Ole herttainen, sinä vihaasi
uupunut kukka, kultaköynnös
Sinä tyhmä ja vajaa höperö,
sydämesi menettänyt -
                  se rinnastasi pisaroi
                  sekin kaunaansa uupunut
                  lapsirukka

Ole kiltti, sinä iholleni
palanut kirja, polttomerkki
Sinä julma ja ilkeä ongelma,
tunteeton sähköisku -
                  se mieltäni kaivertaa
                  sekin ihollensa arpeutunut
                  kilpailija

vesisadetta

Vesisadetta jos saisin tanssittua
makaisin nurmella ja valuisin viemäriin
Olisin sulaa sokeria, katuun jättäisin
                                 kädenjälkeni verelläni

Niin paljon              minä vihaan
                 rakastan vesisadetta
                ja sen tatuoin rintaani

Sateessa jos olisin kiinni sinussa
väsyisin täysin ja vaipuisin kainaloosi
Olisin sulaa hunajaa, sinuun jättäisin
                                  kädenjälkeni kyynelilläni

Niin paljon              minä vihaan
                 rakastan vesisadetta
                ja sen tatuoin rintaani
Tilaa: Blogitekstit (Atom)