rakas

Sä oot balanssi
Läpikuultava lohtu
Pienen pieni kivi,
joka sydämeni päältä vierähti.

Sä oot kohtuus
Lumoava kosketus
Suuren suuri sielu,
joka rakkauteni puolelleen voitti.

viimeksi paikalla 09.30

kiedon ympärilleni monen monta ajatusta
jokaisena iltana, kun ei näy varjoakaan susta
voin vannoa, niitä on monia
lämpimiä, kauniita, tuoksuvia.

joskus kietoudun liian aikaisin
ikävöin ja palaan ajassa takaisin
kaksi hyppysellistä kyyneliä
mutta niin turhaa hakea sääliä.

sumenevasta katseestani epätoivoa syytän
kolme kertaa yritän nukahtaa
ja vasta se viimeinen tehoaa.

kateus

kylmyydessä miljoona peittoa
peittämässä alastonta
perhosentoukallakin varmaan monta
minulla vain yksi

tähtitaivas

Automatka, pimeys, katuvalot. Tähtitaivas yrittää loistaa kirkkaasti valosaasteen lomasta, enkä mä tiedä vieläkään, kuinka kysyä sulta; mitä sä pelkäät? Saan sanottua, että tähdet ahdistaa mua, naurat ja saat mut unohtamaan. Mä haluun olla onnellinen, en haluu enää pelätä. Haluun uskoa rakkauteen.

"niin että.. mä rakastan sinua"    

Ja mä uskon.

en keskity

Välillä mä unohdan, miten kävellään. Jalat alkaa tuntua raskailta, enkä hahmota oikeeta asentoa. Eksyn typerä ilme mun naamassa toljottamaan ihmistä, jolla on eriparisilmät. Toinen on ruskea, toinen sininen. Tykkään niin paljon semmosista silmistä.

Välillä mä unohdan, miten puhutaan. Sillon mun ääni kuulostaa hölmöltä, enkä muista mitä mä olin kertomassa. Katon kaikkia ystäviä vuorotellen, kenenkään huomaamatta vaihdan aihetta ja ihailen niiden hymyjä. Tykkään tosi paljon niiden hymyistä.

Välillä mä unohdan, miten luetaan. Kirjaimet vaihtelee keskenään paikkaa, juoksee karkuun ja katoaa näkyvistä. Unohdan, missä mä oon ja etsin kirjasta kuvia. Etsin kuvia, joille voisin keksiä uuden merkityksen. Mä niin tykkään semmosista kuvista.

Välillä mä unohdan kaiken. Unohdan kasvoja, nimiä ja tapaamisia. Unohdan siivota, palauttaa kirjat ja syödä vaikka olis nälkä. Mut mä muistan elää, ehkä se on tärkeintä.

henkinen maailmankaikkeus

Ne juoksevat laumoittain jääden toistensa jalkoihin. Yksi heistä, ei ehkä kaikkein vahvimpana, mutta kaikista kirkkaimpana tähtenä. Paniikinsekaisissa tunnelmissa ne tuhoavat toisiaan, tavoitteenaan saada kaikkein kirkkain tähti juoksemaan pois --- pois isoimman lauman silmistä, kauemmas kuin koskaan. 

"Ne ovat vain ajatuksia", hän väitti. "Älä niistä välitä."

täytyy selvitä ilman sitä

se on niinku olis pienessä kopissa, jossa ei oo ketään muita
seinällä lukee asioita, joiden kuuluis rohkaista, auttaa eteenpäin
selviämään sieltä pienestä huoneesta

 oven takana on ihminen, se yks tietty ihminen, mut se aikoo sulkea sen oven
ehkä huomaamattaan, ehkä tarkoituksella, sitä ei voi tietää
pitäiskö vaan istua siellä lattialla?
antaa paskojen rohkaisevien tekstien kulua pois
eikä ottaa siitä ovesta kiinni
eikä yrittää saada sitä ihmistä
pitämään sitä ovee auki

 koska loppupeleissä
sä joudut kerää ne tekstit takas siihen seinälle

ja avaamaan sen oven, ihan itse.
Tilaa: Blogitekstit (Atom)