unelmia #1

28.4.16 Linda 4 Comments

Vaikka kirjoittamisen luulis olevan mulle tosi helppoa, mä en tiedä mistä aloittaa. Oon rehellisesti sanottuna aivan äimän käkenä.

Kuten teistä jotkut tietää, opiskelen painoviestintää ulkoasuntoteutuslinjalla, joka ei sinällään liity runoilemiseen millään tavalla. Nyt tokana vuonna meillä oli printtiprojekti, missä sai tehdä pienin kriteerein oikeastaan mitä vain, kunhan se on painotuote. Tiesin jo ennen projektin alkamista, että haluan mun tekstejä paperille - halusin rakentaa mun teksteille oman kodin. Pääsisin puoli askelta lähemmäs mun suurta, ehkä jopa suurinta unelmaa. Siis ihan pienimuotoisesti, oma runokirja! Saisin hetken olla kirjailija, ihan itse, ihan omin kuvituksin ja ideoin, ilmaiseksi. Ja mut palkittais siitä opintopisteillä. Loppujenlopuks siitä piti tulla ihan pieni juttu.

Ensin oli vain kaverit ja 3660 lausetta-porukka. Sit kuulin Päivälehden Museon kilpailusta, jossa kymmenen meidän koulun opiskelijoiden työtä valitaan näytille kesän ajaksi. Sen jälkeen tää projekti oli mulle koko elämä: se asia, mihin pystyin hyperfocusoitumaan kaikista keskittymisongelmistani huolimatta. Mä niin kovasti ja koko ajan vain enemmän toivon, että mun kirja olisi niiden valittujen joukossa.

Nyt, noin neljä kuukautta myöhemmin, tää juttu on mennyt ihan älyttömäksi. Nää kirjat viedään käsistä. Ihan totta, mä en käsitä. Oon niin sanaton ja onnellinen, se pieni puolen askeleen matka on yhtäkkiä ainakin kolmen askeleen pituinen harppaus! Huh. Mä oon aina ollut niin kovin epävarma itsestäni, etten odottanut tämmöistä vastaanottoa ollenkaan.

Eilen oli projektitöiden esittelypäivä. Kolmen kasiluokkalaisen tytön porukka pysähtyi lukemaan mun kirjaa. "Mahtava", yks sanoi toisille ja osoitti erästä tekstiä, joka ei kuulu edes omiin suosikkeihini. "Oota, mä luen sen kohta", toinen vastas ja luki yhtä kirjoista keskittyneenä. Eikä ne edes ehtiny katselemaan muiden töitä kunnolla, kun ne jäi lukemaan mun kirjoittamaa kirjaa. Äidinkielen opettaja nappasi yhden kirjoista ja meni lukemaan sitä sivummalle jo toistamiseen. Taideopettaja kehui ja oli niin innoissaan, että halusi myös yhden niistä esimerkiksi opiskelijoille. Ihmiset tuli höpöttämään siitä kilpailusta, kustantamoista ja kirjan julkaisemisesta, kyseli mitä mä luen ja mistä mä saan mun inspiraation, eikä kukaan huomannut niitä pieniä virheitä, mitkä mua häiritsee mun työssä. Tuntui, että kaikilla oli jotain sanottavaa, ja mä vaan seisoin sanattomana ja hämmentyneenä saamastani huomiosta.

"Mä haluaisin yhden, pitääkö tosta maksaa, pitääkö se tilata?", "Tää tuli ihan puun takaa, en mä tienny että sä runoilet ja vielä noin hyvin! Sit ku mä joskus nään kaupassa kirjan, missä on sun nimi, mä voin sanoo että mä tunsin ton, se oli meijän opiskelijakunnassa", "Kai sä teet näitä lisää, miksei myyntiinkin?", "Tää on tosi hieno!", "Vie näitä johonkin kirjastoon", "Toivottavasti tää pääsee sinne museoon, mieti mitkä mahdollisuudet ku joku voi bongata sut sieltä", "Mistä sä keksit näin ihanan tekstin?", "Vähän siisti, ootsä kirjottanu nää kaikki ite?", "Wau, mahtavaa!", "Näitä maalauksiakin vois laittaa oikeasti taidenäyttelyyn" - Ja niin monta muuta kommenttia.

Mä oon niin täynnä rakkautta nyt. Joillekin tämmönen olis ehkä pientä, mut mulle tää on tosi iso juttu. Mä oon paininu ADD:n kanssa enkä oo saanu tehtäviä tehtyä loppuun ilman pakottamista ja väkisin vääntämistä. Nyt mä sain tehtyä ihan omalla mielenkiinnollani ja suunnilleen aikataulussa pysyen näinkin ison projektin, joka vielä saavutti tämmösen suosion. Oon vaan niin ylpeä itsestäni, että pääsin mun unelmassa eteenpäin. Siks mä halusin kirjoittaa tästä tänne. 

Kiitos. ♥

aina

11.4.16 Linda 10 Comments

Kun sä sanot niin
sileästä ihostani, täydellisyydestäni
olen vähällä uskoa;
meissä tulevaisuus odottaa

Kun sä katsot silmiin
suuresta maailmastasi, unelmistasi
ja liimaat mut niihin kiinni
meissä tulevaisuus odottaa

Ja sä sanot;
me ollaan me
aina

hetki

7.4.16 Linda 3 Comments

Sun käsilläsi kihelmöiden

kohtuus

4.4.16 Linda 6 Comments

Kimaltaa elämäni, vahdin saalistani
Missä unelmien kohtuus, missä aika
kun silmistä valon sammutamme
Pian loppuu tie, maailmamme
Pian maadumme maan tasalle

Kolinaa korvissa, silmät ummistetut
Jossain unelmien kohtuus, jossain aika
kun mielen kimalluksiin vaivumme
Pian loppuu maa, pian aika
Ehkä me jäämme maan päälle