ei paratiisia

se on sitä kun yrittää saada ihmiset
tajuamaan, että me kaikki kuollaan
miksi jäädä siis paikalleen ja odottaa
ei mitään tapahdu jos olettaa
elämän jatkuvan
                               ikuisesti,
                           paratiisiin asti

täällä taas

Elämä kutittaa kivasti
Universumin juuret muodostuvat oksiksi, tavoittelevat taivasta ja kutittavat
Sanoinkuvaamaton euforia ottaa mielen valtaansa
Koskettaa niin, että se tuntuu sielussa asti
Kädet, universumin kädet
Sun kädet, kun hengitän kuuta ja elän elämää
Joka kivasti kutittaa
Kun mä puhallan ulos avaruuteen
---------
Tekee mieli nauraa, kiljua, huutaa
Riemuita tunteesta jonka se saa aikaan
Universumin rakkaus mua kohtaan
Love is my religion

Rakkaudella,
Minä, täällä taas, vuoden jälkeen

blokki

Siis mä nään unia huumeista,
joita en oo koskaan käyttänyt
Niissä sulkeudutaan pehmeään
huoneeseen ja odotetaan, että
vaikutus ei lopukaan enää
koskaan ikinä milloinkaan

Muutetaan mun lucid-uniin,
joissa mulla on sininen tukka
Yhtä sininen ku taivas, yhtä
sininen ku windows wallpaper
Me lennettäis kaikkialle ja
mitä muuta lucideissa tehään

Jotenki mä puhun paljon unista,
kun ne tuntuu todelta enemmän,
ku tää oikee elämä, jota ei jaksais
Vittu että mä haluun elää silleen,
että kattelis vaan ympärilleen
Tiiätkö, ihmettelis vaan kaikkea
mikä on normaalia, tai ehkä ei

Mut mä makaan sängyssä, mietin
lauseita ja sitä miten jotku sanat
on ihan liian pitkiä näihin kappaleisiin
Esimerkiks just toi, ei se sovi siihen,
mut en mä voi muutakaan, olispa
tää vaan unta tai joku kuumeharha

unessa

paeta kauniita kasvoja
tiputtaa kengät kalliolta
kiivetä puihin ja pudota
rakas,
me ei olla turvassa
                  unessa

 olla jumissa aivoissa
veressä syvissä kaivoissa
nielaista sydän ja kuolla
rakas,
me ei olla turvassa
                  unessa

 sattuu ja kehoa painaa
rinnassa otsassa kurkulla
elämä jatkuvaa,
mut veitsi valmiina kuolema 
                                kallista

alku

Se oli päivä, jonka käytin istuen elokuvateatterissa silmät turvonneina yksinäisyydestä. Houkutti kovasti lähteä kävelylle ennen auringonlaskua ja kammeta veitsenterälle, ottaa itseään niskasta kiinni. Se oli hetki, jolloin tajusin pettyneeni iänikuisiin haavereihin ja seinien henkisiin romahduksiin - se oli hetki, jolloin en enää sanoisi ei - se oli vain pieni hetki.

Kuin kuminauhaa, vanhat tunteet alkaisivat ikävöimään ja vitsailemaan kustannuksellani. Ensimmäistä kertaa se tuntui pahalta, ensimmäistä kertaa en enää halunnut antaa itseni vajota syvimpään liejuun ja tukehtua omaan vereeni, jonka se veitsenterä minusta ennen vuodatti.

Aikoinaan olisin vain kaatunut tunteiden syleilyyn, antautunut niille ja vellonut siinä paskassa niin kauan, että joku nostaa rapistuneet luuni liejusta ylös. Olisin istunut sängylläni heiluttaen haurasta kehoani ja hokenut faktoja kuolemanpelostani luullen, että luovuttaminen on ainoa vaihtoehto. Kuunnellut itkeviä sointuja rakkaudesta ja yksinäisyydestä, ja kitunut niissä sävelmissä, kuin kidutettava pieni eläin.

Niin, sinä elokuvien täyteisenä päivänä päätin, etten enää antaisi periksi kertaakaan. En tiennyt, olenko kykenevä kävelemään piikkilankojen yli haavoittamatta heikkoa ihoani, mutta lupasin itselleni pysyä pystyssä. Ja edelleen silloin tällöin kuvittelen olevani elokuvassa, veitsenterällä, motivaationani tilanteeseen kuuluva musiikki. Ei oikeastaan surullinen, ei niinkään riemuitseva, vaan ilmassa hiljaa leijaileva. Se oli päivä, josta kaikki alkoi.

tunnelissa

Metrotunnelin tuoksu,
se on muisto huvipuistosta
Sen toivoo jatkuvan,
hyvän mielen,
huuruisten unelmien

Flirttailevat linnut,
olen katkerana kauneudesta
Sietokyvyn ylitse,
yhdessä onnistumme
Tunneleista kotiin
--- ja takaisin

kesä


Minä näin kauniita kukkia ja toivoisin olevani samanlainen. Toki pimeydessä, humalassa ja rakastuneena näkee kaikenlaista, jonka kuvittelee kauniiksi hattaraisten kuvitelmien takaa. Se on aika surkeaa toisinaan, ihailla tyhjiä kiviseiniä ja korkeita kallioita. Eihän ne muuta mitään. Mutta ne kukat, miksi ne pysyvät kauniina, vaikka niiden päältä kävelisi?

Minä näen kauniita kukkia joka päivä, enkä vieläkään osaa matkia niitä. Ollapa sellainen, joka ei mene suppuun pelkistä katseista, eikä edes sanoista. Myrkyttäisi tunkeilijat, avaisi terälehtensä ystäville. Ollapa kaunis joka suunnasta. Kelaa, ne on kukkia, vaikka joku oksentaisi niiden päälle.
Tilaa: Blogitekstit (Atom)