alku
Se oli päivä, jonka käytin istuen elokuvateatterissa silmät turvonneina yksinäisyydestä. Houkutti kovasti lähteä kävelylle ennen auringonlaskua ja kammeta veitsenterälle, ottaa itseään niskasta kiinni. Se oli hetki, jolloin tajusin pettyneeni iänikuisiin haavereihin ja seinien henkisiin romahduksiin - se oli hetki, jolloin en enää sanoisi ei - se oli vain pieni hetki.Kuin kuminauhaa, vanhat tunteet alkaisivat ikävöimään ja vitsailemaan kustannuksellani. Ensimmäistä kertaa se tuntui pahalta, ensimmäistä kertaa en enää halunnut antaa itseni vajota syvimpään liejuun ja tukehtua omaan vereeni, jonka se veitsenterä minusta ennen vuodatti.
Aikoinaan olisin vain kaatunut tunteiden syleilyyn, antautunut niille ja vellonut siinä paskassa niin kauan, että joku nostaa rapistuneet luuni liejusta ylös. Olisin istunut sängylläni heiluttaen haurasta kehoani ja hokenut faktoja kuolemanpelostani luullen, että luovuttaminen on ainoa vaihtoehto. Kuunnellut itkeviä sointuja rakkaudesta ja yksinäisyydestä, ja kitunut niissä sävelmissä, kuin kidutettava pieni eläin.
Niin, sinä elokuvien täyteisenä päivänä päätin, etten enää antaisi periksi kertaakaan. En tiennyt, olenko kykenevä kävelemään piikkilankojen yli haavoittamatta heikkoa ihoani, mutta lupasin itselleni pysyä pystyssä. Ja edelleen silloin tällöin kuvittelen olevani elokuvassa, veitsenterällä, motivaationani tilanteeseen kuuluva musiikki. Ei oikeastaan surullinen, ei niinkään riemuitseva, vaan ilmassa hiljaa leijaileva. Se oli päivä, josta kaikki alkoi.
Moi Linda!
VastaaPoistaTämä oli jotenkin todella liikuttava ja ihana kirjoitus. Ensimmäinen tekstisi, minkä luin. Myös omalla kohdallani luovat kirjoitukset syntyvät usein jopa ihan käsittämättömistäkin ajatuksista. Se on välillä todella pelottavaa. Olen enemmänkin sellainen pöytälaatikkorunoilija. Runoblogi minulla on olemassa, mutta sitä en ole syystä enkä toisesta ehtinyt aikoihin päivittää.
On ihanaa lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia elämästä. Toisista ihmisistä voi saada ihan älyttömästi lohtua ja voimaa jaksaa eteenpäin. Kun tajuaa sen, ettei välttämättä ihan oikeastikaan ole täysin yksin omien ajatustensa ja rikkinäisen mielensä kanssa.
Uutena lukijana täällä kommentoin. Lähinnä vaan halusin ilmoittaa olemassaolostani, ja siitä, että myös minulle saa laittaa viestiä, jos joskus tuntuu siltä, että tarvitsee vertaistukea. Tällä hetkellä oma blogini käsittelee aika pitkälti mt-ongelmia. Toisaalta myös haaveilen tasapainon löytämisestä ja psykologian opinnoista - ehkä joskus tulevaisuudessa. Aloitin oman blogini alusta ja poistin kaikki vanhat ja ahdistaviksi käyneet tekstit. Nyt tuntuu paljon paremmalta. Lisää voit lukea tuolta, jos kiinnostuit! :) > http://tyhjalletaivaalle.blogspot.fi/
Valonpilkahduksia elämääsi!
♥ Iina
Kiitos ihan älyttömästi ihanasta kommentista! ♥ Käyn ehdottomasti kurkkaamassa sun blogin myös.
PoistaTotta, toisten kirjoittamista teksteistä saa valtavasti voimaa ja oppii joskus paljonkin. Joskus jopa omien vanhempien tekstien lukeminen on yhtä opettavaista, kun ymmärtää puolivahingossa itseään sen avulla :)
Tervetuloa lukijaksi!
Psst. Lorem Ipsum
VastaaPoistatärkein kommentti ikinä
PoistaOli kyllä ihana teksti ja koskettava. PIsti miettimään ihan omassakin elämässä tapahtuvia asioita ja asioita, jotka on jo tapahtuneet. Itse en hirveästi tällaisista blogeista piittaa, vaikka kirjoittelenkin paljon ajatuksiani ylös. Alkaa välillä ahdistamaan, kun tajuaa että sen toisen ajatukset ja tunteet ovat siinä edessä. Tämän tekstin kuitenkin luin ja sulla on silmää kirjoittamiseen selkeästi.
VastaaPoista