itseinho

Kun sä vihaat itsesi lattialle, etkä enää nouse ylös euforian toivossa. Kun sun mieli on maan raossa ja haluat repiä raajojasi irti yksi kerrallaan, valella kasvosi bensalla ja sytyttää tulitikun. Olet muuttanut peilin sisään ja haluat pois, olla kuin ne muut. Sopusuhtaiset sielut, lihaksikkaine ajatuksineen sun vieressäsi saamassa veneesi kaatumaan. Kun sä haluat olla sä, mutta haluat raadella itsesi maan rakoon mielesi kaveriksi.

Kun sä juokset pakoon sitä, mikä sussa on huonointa, etkä enää löydä takaisin kotiin. Kun lopetat hengittämisen, etkä pysty edes siihen, koska säikähdät omaa varjoasi. Haluat talloa sen takaisin Vantaanjokeen - samoihin syvyyksiin, mihin raajasi putosivat - ja leijua uniisi ikiajoiksi. Selkeisiin uniin, joissa rakkaus on totta ja peiliin ei katso kukaan. Kun sä haluat olla sä, mutta näet peilistä vain ne muut.

aviapolis

Kiirehdi pakoon seiniä
             pakoon askelmia
kiihtyneiden liukuportaiden
varaan jääneitä ajatuksia

Piiloudu hiuksiisi
              pysyäksesi vapaana
              turhista juonista

Kuvittele pois ylimääräinen
              ja hyräile mukana

ei liikaa

Minä rakastan
kymmeniä lauseita
käsiä yhteen liitettyjä
       muttei rukouksia
Rakkautta puhdasta välillämme
joskus pienin epäkohdin
       muttei liikaa
       tietenkään

jumalasi

Kuinka monta askelta uskallat
juosta muiden nähden, katseiden alla
Monestiko vilkaiset
olkasi yli, tyhjän käytävän toivossa
Sinä loit jumalasi, joka loi sinut
katsoakseen puolestasi taaksesi
Sinä pärjäsit ilman, muistan sen
Älä huku itseesi jumalasi tähden

Kuinka monta muistoa kadotat
uusiin tuuliisi, toivomuksiin
Monestiko katkaiset
välejä sieluihin, haastajiin
ollaksesi paras mahdollinen
Sinä synnyit, luot nyt itsesi
olemaan oma menestyksesi
Olet aina halunnut, muista se
Älä huku itseesi jumalasi tähden

blokki

Sumuisessa olossani koen ajatusten oksentamisen paperiin normaalia helpommaksi. Olenko muuttumisesta sekaisin vai stressaantunut muuttumisen yrittämisestä? Joskus sattuu, kun tippuu sumusta takaisin maan päälle.

Kirjoitanko minä tätä - juuri nyt - vai luulenko olevani joku muu? Kenties joku, ketä ihailen? Unelmieni henkilö, joka taitavuudellaan saisi korkeimmankin voiman ostamaan kirjansa, jos vain haluaisi.

Aivoni eivät rekisteröi edes omia sanojani omakseen, tuijotan usein seinää ja jumiudun ajatuksiini. Missä oikeastaan silloin olen? Joskus luulen kirjoittavani vain tunteakseni paperin rypistyvän kynäni voimasta. Osaisinpa sanoa jotain kaunista, enkä aina luovuttaa nukahtamisen ollessa liian lähellä epäonnistumisen rajaa.

aaltoja

Tahdon löytää itseni Pargavuorilta haaveilemasta, hedelmäfestareilta tanssimasta ja tuntemattomasta kaupungista vaeltamasta. Aion vielä saattaa itseni siihen pisteeseen, jossa kotioven lukitusjärjestelmä katoaa lihasmuististani, enkä enää pelkää puhua muukalaisille. Toivon saavuttavani stressittömyyden juodessani kahvia rantakahvilassa, katsoessani ihmisiä silmiin ja ostaessani täysin tuntemattomia ruokatarvikkeita.

Aion todella kävellä ympäri vanhojen katujen filmikamera kädessäni, tuijottaa välillä kengänkärkiäni ja tanssahdella kevyesti kuulokkeet päässäni. Haaveilen itseni upottamisesta hetkeksi täysin läpinäkyvään veteen ilman ajatusta tulevasta. Joskus toivon ilman viilenevän ja valojen syttyvän tähtitaivaan alla, kunnes voin nukahtaa turvalliseen syliin.

En tahtoisi olla kahlittuna päästäkseni joskus vapaaksi. Potkaisen oven auki ja havittelen kaukaisuutta, lämpöä ja korkeita maisemia. Tanssin yksin ja kirjoitan repaleiselle paperille haaveeni, jotka tiedän vielä joskus kokevani. Epätoivon aaltoja.

viis nolla kuus

On ihmisiä, jotka eivät unohdu koskaan.

Sä olit vain kolme numeroa, kunnes sekoitit unirytmini. Siteerasit mulle Read All About It ja mä otin sen todesta aina, kun et ollut näkemässä. Sä keksit mulle lempinimen ja luulit, etten mä tiedä sun lopulta lähtevän. 

Vaikka sanoit, etten saa koskaan satuttaa itseäni, pudotessani kielekkeeltä teräville kiville, käänsit katseesi omaan napaasi. Kerroit, kuinka mä tulen vielä häpeämään itseäni. En ole koskaan hävennyt, mutta sä et usko sitä, koska sä olet niin paljon vanhempi ja viisaampi.

Kerroit sun parvekenäkymästä, kalliista asunnosta ja Helsingistä. Kerroit sun isästä, ja mä arvasin, että se on meidän viimeinen hengenvetomme. Sä et koskaan välittänyt. Et minusta, et hänestä, vain itsestäsi. 

Mut mun sydän huutaa kuin leijona, enkä enää anna mun äänen kadota kuulumattomiin.
Tilaa: Blogitekstit (Atom)