aurinkoinen

3.1.16 Linda 5 Comments

Aurinkoinen katsoi horisonttiin ja nauroi. Nauroi ja hyppäsi.

Jäljelle jäi hapeton henkäys ja suuret kuplat koristamassa hopeisena kimmeltävää pintaa. Vain merenelävät huomasivat, mistä on kyse, ja puhkaisivat kuplat lähtiessään pakoon maailmaa.
Tyynen pinnan rauhan rikkoivat kullanhohtoiset hiussuortuvat, jotka pikkuhiljaa ilmestyivät pinnalle yksitellen, kuin eksynyt lintuparvi. Aurinkoista ei enää näkynyt.
Pieni olento järven toisella puolen huomaa hohtavansa keltaista kajoa. Hän nousee majastaan ja katsoo peilikuvaansa järven pinnasta.


”Äiti”, hän vaikeroi huolestuneena. ”En halua olla aikuinen.”

5 kommenttia:

  1. Unknown3.1.16

    Jotenki tosi syvällistä, hyvin osaat kirjottaa!:)

    VastaaPoista
  2. Unknown3.1.16

    Oi niin ihana ja erilainen blogi! Osaat kirjoittaa todella hyvin ja oot kaunis :-)

    VastaaPoista
  3. Eveliina14.1.16

    Oot hyvä kirjoittamaan :) yhdyn Siljan sanomaan, että on syvällistä. Oli kiva ryhtyä tulkitsemaan tarinas merkitystä.
    Käytkö kattomassa mun tarinaa, ja laittamassa kommenttia:
    http://tiinanelamasta.blogspot.fi/2016/01/tarina-alkuteksti.html

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)